lauantai 18. huhtikuuta 2015

Jämijärvi retki

2015 ensinmäinen yönyli reissu suoritettu.
Jämijärvi - hämeenkyrön lentokenttä , ~50km edestakainen reissu.

Startti oli jämijärven lentokentän parkkikselta klo 20:00, kohti ulvaanharjun kotaa, matkaa n.20km.
Saman reitin kävin aikaisemmin muutamavuosi sitten.

Jämijärven lentokenttä



Illan hämärtyessä, oli muutamassa kohdassa hankalaa navigoida pitkästä aikaan. 
Pienen selkkauksen jälkeen löysimme oikeat tiet ja polut kohti laavua.


Laavulle päästyä, yleinen ongelma ympäri suomea, ei polttopuita, joten kannoimme jonkin verran omia puita, että edes muutamat makkarat saa paistettua ennen nukkumaan menoa.
Yöllä nuotion sammuttua alkoi hiipiä pakkanen myös kodan sisälle, pieni viileys hiipi myös makuupussiin itselleni, koska käytössä on kesä makuupussi jonka käyttölämpötila on n. +6 , mutta eipä tuo haitannut unia juuri.


Passout
Aamuaurinkoon herättyä, huomasimme molemmat että nyt on pakkasta, ei muutakuin nuotio päälle ja lämmintä päälle, ja aamupalan tekoon.


Ai kylmä?

360 pic

 Liekit kasvoi aika suureksi, ja näin itselläni paloi toinen sukka kokonaan, Ei näin.



Aamupalan jälkeen starttasimme kohti ulvaanharjua, ja hämeenkyrön lentokenttää.









Vielä lunta löytyy

Läskeilijä

Energy

0.4 bars

Minnes?

Lounastauko vatulanharjun kupeessa, mukavasti aurinko lämmitti hiekkakuopan rinnettä, ja mikäs siinä veden kiehumista odotellassa kun lötkötellä.



Seurasimme pirkan uraa, mutta yksi huono puoli oli maastossa ajaneet motocross kuljettajat, meitä vastaan tuli 3 kpl KTM 450cc pyörää jotka ruopivat kaikki polut surkeeseen kuntoon.

Vatulanharju





Viimiset metrit.

Jämijärven lentokenttä
Reissu oli oikein mukava, viileä, mutta toisaaltaan lämmin keli. Loistavaa treeniä kesän reissuille ja syksyn retkeilyihin.
Uusia hankitoja tulossa pyörään ja sekä kuvaus kalustoon. Niistä enemmän seuraavaksi.

Gps jälki reitistä:

https://www.google.com/maps/d/edit?mid=z79xH_NtVNHQ.kpFNRuktPgZE

Back on trails...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti